Saturday, May 20, 2006

Nyt seuraa nolo tunnustus: mä tykkään tällaisista vähän sateisen suhmuraisista päivistä, kun saa hyvällä omallatunnolla lölliä sisällä pyykkäillen, kokkaillen ja tietty neuloen. Ja kaikki tää kuuluu tietenkin tehdä yövaatteissa :) Tämän päiväisen löllimisen ansiosta kummipojan neule on valmis. Yhdeksän päivää siinä meni, sillä muistaakseni se oli viime viikon perjantai kun nuo helman silmukat loin. Epäilijät, varmistakoon asian alempaa :) Niin ja tähän yhdeksään päivään mahtui 6 työpäivää ja ainakin kolme sellaista iltaa et en neulonut paljoakaan :)

Ohjeen mukaan kaikki kappaleet olisi neulottu tasona, ja vasta kauluksen joustin pyörönä. Oon joskus kuitenkin tehnyt tän neuleen 60-senttisenä ihan ohjeen mukaan ja päätin nyt oikaista neulomalla kaikki kappaleet pyörönä (aah, pelkkä ihanan tylsää sileää oikeaa) ja yhdistämällä lopulta pyöröille etukappaleen, hihan, takakappaleen ja toisen hihan silmukat. Puikoilla oli vähän ahdasta, kun hihojen kohdalla ei jäänyt kuin 8 pääteltyä silmukkaa pois ja tilalle tuli 56 hihan silmukkaa. Onneks tiuhat kavennukset korjasivat tiukan tilanteen nopeasti.

Seuraava pulma tuli, kun tajusin ettei kaulus voi olla etupuolella yhtä korkea kuin takana. Siinä kohdin jouduttiin käyttämään mun hyvin heikkoa avaruudellista hahmottamiskykyä, et miten saan raglanit osumaan oikeille kerroksille, jos joudun neulomaan välillä tasoa. Muutaman kerroksen pääsin purkamaankin... Oon kuitenkin lopputulokseen oikein tyytyväinen...


...toivottavasti kummipoikakin.
Lanka: Novitan Suvi, vajaat 6 kerää
Ohje: Novita 2/02
Puikot: Joustimissa 3, muuten 3,5

Lankaa jäi ihan suunnitellusti yhden kevätpipon verran ja koskapa lanka on kivan hyönteisen väristä, ajattelin tehdä siitä myös hyönteispipon neuleen kaveriksi. Tuntosarvet vois tehdä vaikka i-cordina. Tässä vaiheessa mun hienoa suunnitelmaani armaani kysäisi, et muistanko millaiset traumat hänelle on jäänyt hänen ampiaisasustaan. Armaani albumeista löytyy useampi kuva, jossa hän on sonnustautunut kummitätinsä neulomaan kelta-mustaraidalliseen toppapukuun, johon kuului myös sävysävyyn pipo...

Mukavaa viikonloppua kaikille!


9 Comments:

At 5:32 PM, Blogger derea said...

Teitpäs nopeesti :) Mulla tuli jo ihan ahdinko siinä 3/4 hihasessa paidassa, kun tein ekaa kertaa raglania, ja en tienny et tulee niin ahdasta niitten hihasilmukoitten takia.

Hyönteispipo kuullostaa hauskalta :D

 
At 5:50 PM, Blogger tikru said...

:) ötökkäpipo. Voi kummipoikaparka ja lapsuuden traumat.

Mä muuten pidän kans näistä sadepäivistä. Jo ihan senkin takia et on helpompi hengittää, mut myös ton löllöilyn takia. Mä sentää puin päälle ku kävin kaupassa.

 
At 6:05 PM, Anonymous Anonymous said...

Yksinkertainen on kaunista! Siistin näköinen paita. Tykkään myös tuosta väristä. Terveiset P:sta! ;D

 
At 6:18 PM, Anonymous Anonymous said...

Kyllä, sadepäivät on kivoja. Saa luvallisesti lällyillä sisällä (kunnolliset ihmiset ovat aina poudalla ulkona...)ja tehdä kaikkea epämääräistä...

 
At 7:32 PM, Anonymous Anonymous said...

Ihana paita! Ja nopeasti sen sait aikaan! Mukavaa viikonloppua sinnekin ;-)

 
At 8:19 PM, Blogger Arteeni said...

Ihana paita, odotan innolla ötökkäpipoa!

 
At 8:23 PM, Blogger KirsiÄr said...

Sama fiilis: ei kun villasukat jalkaan, neule käteen ja jotain mukavaa dvd:lle (tänään näyttää olevan MIB-päivä).

Kiva neule. Oikeastaan voisin haluta itselleni jonkin tuollaisen perusperusneuleen.

 
At 8:53 PM, Blogger vikke* said...

nätti paita, varmasti mieluinen pojalle!

mä tykkään kans sadepäivistä ja olen syksyn lapsi. rakastan syksyä sateineen, myrskyineen ja odotan sitä jo!
tänään ollut mahtava päivä ;) kukkapenkkikin herännyt eloon pirtsakasta sateesta!

suvia pitää kyllä jostain haalia, vaikuttaa kivalle langalle.

 
At 4:44 PM, Blogger Vilma said...

Hieno paita, vitsi sä oot nopee! :)

Sadepäivät on siitäkin kivoja, että sateen jälkeen (miksei sen aikanakin) puiden ja kukkien tuoksu voimistuu ihan huumaavaksi. Eilen illalla ulkona tuoksu ihan tuoreelle koivuvihdalle. :D

 

Post a Comment

<< Home