Wednesday, April 05, 2006

Galna Dagar...

...och Galna människor

Rilsin farkkuhameita ei tietty enää ollut ja Puman kävelylenkkarit olikin livenä ihan rumat. Farkut kuitenkin löytyi ja rakas sai Björnin kalsarit, eiku kahdet.

Oon Amelien kanssa varsin samoilla linjoilla, että Hulluilla Päivillä (tai oikeastaan missään muuallakaan) ei saisi madella, ei pysähtyä yhtäkkiä eikä varsinkaan jäädä paikoilleen tönöttämään. Alekorien äärellä saa tonkia ja vähän änkeäkin, mutta kun haluttu tavara on saatu hyppysiin, niin sovituskoppi- ja kassajonossa voidaan sitten seisoa ihan nätisti omaa vuoroaan odottaen.

Ja nyt kun kerran vuodatuksen makuun päästiin, niin kerronpa samalla mitä mieltä oon meidän vuokranantajan käyttämästä huoltofirmasta. Se on nimittäin ihan peestä ja meidän parkkialue muistuttaa nykyään enempi vähempi kyntöpeltoa ja omaan (maksulliseen!) parkkiruutuun pääseminen alkaa olla työn ja tuskan takana. Huoltofirman pimu valotti mulle heidän aurauslogiikkaansa jo joskus talvella, kun siitä rutisin. He auraavat kuulemma ajoväylän aina heti lumisateen jälkeen ja (tyhjät) parkkiruudut sitä seuraavana päivänä. Unohti vissiin mainita siinä samalla, että huhtikuussa emme muuten auraa enää ollenkaan. Prkl.

6 Comments:

At 6:30 PM, Blogger verano said...

Ai että heti lumisateen jälkeen, no joo.. Välillä heti sen jälkeen keskiyöllä ja välillä kun päivällä on satanut niin sitten illalla yhdentoista aikaan. Kerran on tainnut aura pyöriä ikkunan alla myös 01.00 aikoihin su-mayönä tässäkevättalvella. Ja joo, sama on vuokranantaja ja huoltoyhtiö. No, eihän se opiskelijoilla ole niin justiinsa..

 
At 6:54 PM, Blogger Tarja said...

Mokkasuukkoja! Ahhh! Vakiostos joka kerta mullakin.

 
At 7:18 PM, Blogger Susanna said...

heh, meillä aurataan parkkikselta vain keskiväylä :D Ja sama firma, ylläri. Ja kulkuväylät talojen edestä aurataan silloin tällöin, mut leikkipihalle meneviä teitä ei aurata koskaan, kun ei kuulemma kuulu heille. Ollaan vaan mietitty, että missäs sitten talvella pitäs leikkiä? Mä aina jätän sitten vaunut mielenosoituksellisesti keskelle pihatietä, eivätpähän pääse sitten kurvailemaan huoltomiehet :D

Vähäks oon kade että oot päässyt hulluille päiville! Pitäsköhän minunkin käydä hieman piristämässä itseäni...

 
At 7:27 PM, Anonymous Anonymous said...

Jee, meillä ei aurata mitään, ellei itse tartuta kolaan - säästöä nääs (ja pieni taloyhtiö). Kaupunki auraa nämä "esikaupunki"kadut kerran kuukaudessa jos muistavat...

 
At 10:43 PM, Anonymous Anonymous said...

Katoksen reunapaikka on myös "kiva", jos tuulen suunta sattuu olemaan oikea. Eräänäkin iltana viime viikolla kotiin tullessani oli lunta pyryttänyt niin että juuri minun paikkani kohdassa oli aikasta korkea lumitriimu. Piha oli kyllä muuten aurattu, mutta eihän aivan katoksen vierestä pysty ajamaan (mutta kola on keksitty). Silloin onneksi kyseessä oli pehmeä tuore lumi, sen sai potkimalla pois (ois kai päältäki voinu ajaa), mutta sitten kiva olisikin ollut jos se olisi ehtinyt jäätymään..

Muuten meillä on kyllä ihan jees huoltomies, kuljetuslakonki aikana oma kätisesti tyhjensi roskiksemme jätesäkkeihin ja vei ne autollansa kaatopaikalle. Tuota en usko kovin monen tehneen.

 
At 9:38 AM, Blogger Kati E said...

Et tainnut sitten kysyä tuota, että koskas teidän auraussopimus loppuu??? Ei ne mtn vapaaehtoisesti huoltoyhtiössä kerro. *tietää*

 

Post a Comment

<< Home