Sunday, August 21, 2005

Viikonlopun aikaansaannoksia


Männä viikolla päätin ottaa ihteäni niskasta kiinni ja pykätä valmiiksi tämän ankan, elämäni ekan pehmoeläimen. Ohje on McTaguen kirjasta Neulo itse pehmeät lelut. Tosin tätä(kin) ohjetta piti vähän muunnella, koska oranssia 7 veljestä oli paljon pienempi nöttönen kuin muistin. Lisäksi kaapista löytynyt keltainen oli ihan väärää sävyä, joten sitäkin piti ostaa. Tässä taas osoitus siitä mitä seuraa, kun yrittää vähentää lankavarastoja :)

Ankka-parka kärsii mikrokefaliasta ja sen seurauksena jälkeenjäänneisyydestä, koska sen emäntä ei jaksanut tehdä päätä uudelleen. Tästä huolimatta Ankka opetteli eilen lentämään, uimaa kroolaten ja golffaamaan. Lisäksi se harrastaa laulamista sekä kitaran, rumpujen ja saksofonin soittamista. Yhtä leikkisä kaveri siis kuin KirsiÄrrän Lefat taannoin. Ei, meillä ei ole lapsia, vain väsyneitä aikuisia :)


Toinen vihdoin viimein valmiiksi saatu työ on Tennesseestä virkattu pussukka. Aioin kesällä virkkailla tällaisia tutuille naisihmisille nimpparilahjoiksi ja ostin jo useamman vetoketjunkin. Homma kuitenkin jökähti juuri siihen vetoketjun ompeluun. Nyt eka pieni pussi on kuitenkin valmis ja minusta siitä tuli söpö, nih.


Tässä tämän entryn virallinen vaaleanpunainen osuus: juuri valmistunut pitkävartinen kämmekäs. Lanka on viimevuotisilta Kädentaito-messuilta ostettua OnLinen Supercoolia - unelmanpehmeää merinovillaa. Se oli muuten elämäni ensimmäinen kerta, kun ostin lankaa vailla aavistustakaan mitä siitä tekisin. Kauanhan lanka ehti uutta muotoaan hakeakin... Se kokeili mm. sukkana ja huivina olemista ja suunnitteli hetken aikaa pipon uraakin. Toivottavasti se viihtyy nyt tässä olomuodossa. Toisaalta se on ranteesta vähän lötkö, ja toinen ongelma on se kuuluisa kukahan tekis sen toisen...?


Kämmekkäät ovat muuten läheistä sukua näille aiemmin neulotuille Marylkainspiroituneille lajitovereille.

7 Comments:

At 3:40 PM, Anonymous Anonymous said...

Uuuh, ihana ankka ja aivan ihq kämmekäs! Ja mistä oot saanut Gwyneth Paltrow:n esittelemään sun pipoa? :-O

 
At 3:45 PM, Anonymous Anonymous said...

Ihania neulomuksia! Sun blogisi on niitä joita käyn aina innolla lukemassa, jotenkin saman tyylisiä juttuja ja värillähän ei ole väliä kunhan se on pinkki ;)

 
At 4:26 PM, Anonymous Anonymous said...

on sulla ollut tuottelias viikonloppu! Voih, ehkä saan edes sen myssyn ohjeen valmiiksi tänään...

 
At 5:31 PM, Blogger SannaMarie said...

Ihana ankka! Ja minäkin täällä sun blogissa käyn usein (vain saadakseni annoksen vaaleanpunaista :) )Tykkään kovasti vaaleanpunaisesta, mutta olen todennut näyttäväni possulta jos pukeudun vaaleanpunaiseen. Siispä olen keskittynyt kaikkeen oheiskrääsään :) Tuskin silti vaaleanpunaisissa kämmekkäissä näyttäisin possulta?!

 
At 6:44 PM, Blogger Siniset Silmukat said...

Niin ihanan vaaleanpunaista jälleen! Kuten muutama muukin on kommentoinut... Täytyy tulla aina innollla kurkkimaan, mitä ihanaa vaaleanpunaista olet puuhaillut.

 
At 6:50 PM, Blogger laurar said...

cairbre: Uu, kiitos!
ja tackså kaikille muillekin!
-laura ja ankka

 
At 1:27 PM, Blogger Tuazophia said...

Ihana tuo ankka! :) Minä voisin sitten edellisten kommenttien jatkoksi sanoa, että blogisi on niin mielenkiintoinen, että käyn lukemassa sitä pinkistä värityksestä huolimatta. ;)

 

Post a Comment

<< Home