Sunday, August 14, 2005

Neulomuskuulumisia


Fifin laajennusoperaatio valmistui äskettäin. Neuloin yhden koko kerän siihen jatkoksi. Tai oikeastaan vähän reilun kerän; aluksi pelkäsin, ettei työhön varaamani lanka ikinä lopu, mutta siinä vaiheessa kun sohvalla vieressäni oli enää lyhyt soiro lankaa, aloin pelätä, ettei se riitäkään mallikerran loppuun, saati runsaan 200 silmukan päättelyyn - ja taas olisi mennyt purkamiseksi. Onneksi kätköstä* löytyi pieni nöttönen luonnonvalkoista Tennesseetä.

*Kätkö = Sohvan ja seinän välissä oleva kolo, jossa on aikaisemmin hengaillut vain jakkara, sen päällä oleva jääkuution näköinen valaisin ja pieni laatikko, jossa on vain aktiivisessa käytössä olevia lankoja, lehtiä yms. tarvikkeita. Nykyisin nurkka on täynnä erilaisia lankapussukoita, eikä unikkokuvioisella hyllypaperilla päällystettyä laatikkoa enää näy langan ja keskeneräisten töiden alta. Pitäis varmaan tehdä inventarioisku ko. nurkkaan...

Kahtellessamme tänään kauhua, testailin lyhykäisiä pyöröjä neulomalla säärystimiä seiska veljeksestä tangolla raidoittaen. Päätin viime talvena tahtoa pörröiset säärystimet, toivottavasti sellaiset ei vaan oo ensi talvena ihan passé. YkkösBonus-asiakkaiden Me-lehdessä oli sellaisiin taannoin ihan kiva ohjekin. Kuvaa ei vielä ole, mutta senttejä tuntuu tulevan nopeaan :)

5 Comments:

At 8:33 AM, Anonymous Anonymous said...

Mä en vaan jotenkin tajua noita sukkapyöröjä. Miten niillä neulominen ei oo kauheeta nyhräämistä? Kun mä en pysty neulomaan edes 40cm pyöröillä. Tai ehkä pitäisi kokeilla...

 
At 8:37 AM, Blogger laurar said...

Pientä totuttelua se vaatikin ja hetken ehdin jo miettiä olinko hölmö, kun ostin heti kolmet. Enää en antais pois :)

 
At 11:04 AM, Blogger -miu- said...

Minäkin innolla odotan että postipoika laittaisi vipinää kinttuun ja kiikuttaisi paketin tuohon pieneen vihreään laatikkoon...Tahtoo testata!!!

 
At 1:26 PM, Anonymous Anonymous said...

Mihinkähän aikaan tuo Tampereen neuletapaaminen on, ja saanko tulla sinne, vaikken olekaan neulontalistalainen?

(Kysyn tätä täällä siksi, että tämä blogi oli ainoa paikka, jossa olen nähnyt maininna tapaamisesta.)

-Tiiti Hervannasta

 
At 2:22 PM, Blogger laurar said...

Terve tuloa Tiiti, tilaisuus on avoin kaikille! Klo 16 tuntumassa kait taasen aloitellaan, tosin itsekään en töistä ehdi kuin vasta lähempänä viittä.

 

Post a Comment

<< Home