Saturday, May 28, 2005

Meemaillaan sitten, kun ei neulomuksistakaan ole mitään kerrottavaa

Tämän olet nähnyt ainakin jo Riikan ja Susannan blogeissa

Ota lähin kirja, käännä sivulle 21, etsi rivi neljä. Kirjoita ylös, mitä siinä lukee:
lopulta, yön tullessa, alkoi kypsyä päätös raskauden keskeyttämisestä. (Kerttu Lähteenmäki: Keskenmeno, yli 40 tositarinaa. Luen ihan vaan siksi, että voisin työssäni edes jotenkin kuvitella mitä sen kokeneet tuntevat.)

Ojenna vasen käsivarsi mahdollisimman pitkälle. Mitä kosketat ensimmäisenä?
Paperiläjää, jossa on kutsu kesäsijaisten perehdytykseen, kalenteri ja muistilappusia

Mitä viimeksi katsoit TV:stä?
Eilen Melkkari- ja Salkkari-uusintoja. Säälittävää, mutta sopivan aivotonta.

Arvaa katsomatta paljonko kello on:
Puol kuus

Katso nyt kelloa, paljonko se oikeasti on?
17.20

Mitä kuulet tietokonetta lukuunottamatta?
Naapurista ilmeisesti imuroinnin ääntä ja kadulla taitaa mennä moottoripyörä

Milloin viimeksi kävit ulkona? Mitä teit?
Tulin sisälle noin puol tuntia sitten. Kävin Prismasta hakemassa kassalle unohtuneen huulikiillon, jonka päivällä ostin. Kävelin Prismalta kotiin noin kuus kilometriä, oli kiva keli.

Mitä nettisivua katsoit ennen kuin tulit tälle sivulle?
Esikatselin uutta Ullaa, joka näytti olevan jo melkein valmis.

Näitkö viime yönä unta?
Noup, en muista oikeastaan koskaan näkemiäni unia.

Milloin viimeksi nauroit?
Päivällä armaani ilmakitaran soitolle.

Oletko nähnyt mitään omituista viime aikoina?
Eräs v-mäinen ihminen hymyili minulle ja sanoi ystävällisiä sanoja, lasketaanko tämä?

Minkä elokuvan viimeksi katsoit?
Varmaan Pretty Womanin nyt muutama viikko sitten kun se tuli telkkarista.

Jos sinusta tulisi yön yli monimiljonääri, mitä ostaisit ensimmäisenä?
Yhtä sun toista mitä on nyt puutelistalla; farkut, parit kengät ja tietenkin lankaa. Sitten ehkä asunnon ja toisen auton.

Pidätkö tanssimisesta?
En varsinaisesta tanssimisesta, mutta en voi paikallaankaan olla, jos kuulen jossakin musiikkia josta pidän.

Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?
Vähän vaikeaa kuvitella…

Mitä on sen huoneen seinillä jossa nyt olet?
Yksi ainoa muistilappu seinään teipattuna tuossa näytön yläpuolella. Opiskelija-asuntosäätiöllä ei saa tehdä reikiä seiniin.

Tulevien lasten nimet?
Veera ja Leevi

Mitä olet tänään syönyt?
Lettuja, kotitekoista kanaa pähkinäkastikkeessa ja paistettua riisiä sekä äidin tekemän vispipuuron loput.

Koska olet viimeksi halannut äitiäsi?
Viime sunnuntaina, kun olin kotonakotona käymässä.

2 Comments:

At 8:18 AM, Blogger Kati E said...

Haa, meillä on Veera ensin ja sitten toisesta meinasi tulla Leevi mutta tuli liikaa mielleyhtymiä Lassi ja Leevi -sarjakuvaan, joten pojasta tulikin Veeti. :D

Kollega kysyi, että miksi ihmeessä on niin samanlaiset nimet? Ettekö te mene koskaan sekasin? ;D

 
At 9:08 AM, Blogger laurar said...

Juu, olen huomannut blogiasi lueskellessa, että meillä on vähän samanlainen nimimaku :)

Noh, armaan veljellä & tyttöystävällä on nyt pupujen niminä Lassi & Leevi, että voi olla et meilläkin ne mielleyhtymät voimistuu...

 

Post a Comment

<< Home