Thursday, November 13, 2008

Vietän tässä muutamaa lomapäivää, kuten aina tähän aikaan vuodesta. Tiistaina suhautin suoraan töistä tänne katsomaan tätä, sillä isä sai isänpäivälahjaksi muutaman lipun ko. bileisiin. Ooh, siinä on kyllä esiintyjä joka täyttää isommankin areenan ja saa tunnelman kattoon vaikka se katto olisi kuinka korkealla.

Eilen kotimatkalla piti tietysti poiketa uuteen ihan matkan varrella sijaitsevaan lankakauppaan Ilsen Lankaan. Voi veljet mikä puoti, sieltähän ei ihan heti ulos päässytkään kun omistajattaren kanssa juttua olis vain riittänyt ja riittänyt ;)
Valikoima oli vielä laajempi kuin nettikaupassa ja hinnat kohdillaan. Messut mielessäni poistuin kaupasta kuitenkin vain kahden pikkusiskonvärisen kerän kanssa, jotka alkoivat jo kotona muotoutua uusiksi.
Malli Pomatomus ja puikot knitpicksit. Ehkä kuitenkin vähän liian liskoefektiä, eiku sukkaohjemappi uuteen selaukseen.

5 Comments:

At 11:58 AM, Blogger Jaana said...

Mä oon NIIN kade sulle tosta konsertista! Multa jää nyt tänä vuonna väliin, mutta mielessä on kirkkaana ne keikat, kun porukka todella nosti tunnelman kattoon ja kattoa korkeammalle. Nautiskele. Messuille onneksi pääsen, en millään malttais odottaa, että pääsee taas taistelemaan paikastaan kojujen edessä :)

 
At 12:01 PM, Blogger laurar said...

Elä sure Jaana, Late lupas keikkailla vielä pitkään. Mikäs päivä olet tulossa messuille?

 
At 8:13 PM, Blogger Jaana said...

Lauantaina tuun ja taas seuramatkalla:) Mut nyt seurana oma ihana serkku Anni ja joukko salolaisia kädentaitajia.

 
At 1:52 PM, Blogger Elina said...

Yyh, klikkasin varomattomasti tuota viimeistä linkkiä. :D

 
At 5:50 PM, Blogger Piikkari said...

Siis, mahtavat Pomatomukset tulossa!!

 

Post a Comment

<< Home