Thursday, June 30, 2005

Plääh-aalto leviää blogiteitse

Siinä tämän hoitsun näkemys tartuntatiestä, sillä mikään ei nappaa eikä hotsita. Töiden jälkeen ei jaksa kuin töllätä Melkkari- ja Salkkariuusintoja aivot narikassa ja nukkumaan tahtoo viimeistään kympin uutisilta. Tänään oli kuitenkin jonkun hem**tin rempan takia sähkötön ilta klo 15-19 välillä, joten kävin hengailemassa Cittarin ja VapaaValinnan lankahyllyjen välissä. Mitn en ostanut palkkapäivästä enkä Samos- ja Butterfly-tarjouksista huolimatta, mutta uusia Novitoja, eli punasävyistä Raitaa, pinkkiä Nallea ja kanervansävyistä Nalle Coloria hiplailin huolella. Jotenkin vaan tuntui, et näähän nyt on jo nähty, koska Raidan uusi sävy oli läheistä sukua Hippyn viime talven punakirjavalle ja Nallen pinkki oli ihan sama sävy 500 kuin Woolissa. Miksiköhän ne laittoi Nalleen sen sävyn, sehän on samanpaksuista kuin Wool. Olis ennemmin tehneet sen väristä 7 veljestä. Juu, olen minä joskus pohtinut ihan oikeitakin onkelmia. Lisäksi selasin kaikki sivukirjaston Kotiliedet läpi ja lainasin ne missä oli kivannäköisiä neuleita. Miksiköhän olen vasta nyt tajunnut, että Kotiliedessäkin on silloin tällöin kivoja neuleohjeita... Ja kuulemma uudessa Kotivinkissäkin on joku kiva virkattu jakku, niin ne Novitaklubissa kirjuutteli. Pitääkin kääntää se lehti seuraavaks äitsykkäliiniltä kun käyn kotona. Tällaista tajunnanvirtaa tällä kertaa, heippa!

2 Comments:

At 9:14 PM, Blogger -miu- said...

ihan eppaa. Tänne jonnekin periferiaan ei ole tullut uusia lankoja eikä vanhoja alennettu. Ja pas tosiaan outoa jos on 2 samanlaista lankaa siis pinkki Wool ja Nale, koska nykykoostumuksella nehän on melkeistä samaa lankaa. Paitsi Nalle on vaan edukkaampaa. höh.

 
At 4:58 PM, Blogger Susanna said...

Tänne Helsinkiin asti eivät olleet vielä saaneet uusia lankoja, ainakaan hyllyyn asti. Mua kiinnostaa punanen raita, kunhan on vaan lämmin punainen. Viime talven hippypunainen oli mun mielestä jotenkin huono sävy...

Plääh täälläkin. Ja lapsetki huutaa. Ja eilen loppu teho-osasto. Voihan plääh :D

 

Post a Comment

<< Home